Ylijohtaja Rauno Saaren puhe Varsinais-Suomen Maanpuolustusyhdistyksen 40-vuotisjuhlassa 

Arvoisa maanpuolustusväki

Pyydän esittää parhaat onnittelut 40 vuotta täyttävälle Varsinais-Suomen Maanpuolustusyhdistykselle ja kiittää arvokkaasta työstä maanpuolustushengen ylläpitämisessä.

Viime keväänä Turussa järjestetyssä Kansallisessa Veteraanipäivässä puhunut  maanviljelysneuvos Eeri Hyrkkö pohti syitä, joiden takia Suomen kansa syksyllä 1939 oli valmis epätoivoiselta näyttävään taisteluun suurvaltaa vastaan. Hyrkkö päätyi puheessaan siihen, että kysymys oli henkisestä arvosta ja että tuo arvo oli maamme itsenäisyys. Arvo loi henkisen puolustustahdon. Vaikka taistelun tulos oli täysin tuntematon, vaikka menestymisen mahdollisuudet arvioitiin vähäisiksi, kansa oli valmis taistelemaan luottavaisin mielin ja tinkimättä. Puolustustahto syntyy, kun ihmisellä on jotain, minkä hän kokee puolustamisen arvoiseksi. Kyse ei ole niinkään materiaalista tai omaisuudesta, kyse on enemmänkin henkisistä arvoista, läheisistä ihmisistä, toveripiiristä, omasta kodista, ihmisen koskemattomuudesta, itsenäisyyden tunteesta, perusoikeuksista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Valtaosa suomalaisista uskoo tänäkin päivänä vahvasti, että pystymme puolustamaan tarvittaessa omaa maatamme. Päinvastainen on tilanne monissa muissa Euroopan maissa. Hyvä on kuitenkin huomata, että kansalaisten puolustustahto rajoittuu meilläkin omaan maahan. Muihin velvoitteisiin suhtaudutaan epäröiden. Niinpä ei ole ollenkaan ihme, että sotilaallisia liittoutumisia pelätään. Niiden arvioidaan vetävän meidät selkkauksiin, jotka eivät perimmältään meitä koske. Kiistat eivät liity meidän arvoasetelmiimme.

Suomi on harvinaisessa historiallisessa tilanteessa. Me emme koe, emme toimi, emmekä varustaudu siten, että me tuntisimme meihin kohdistuvan erityistä uhkaa. Vastaavaa tilannetta saa kansamme historiasta hakemalla hakea. Olemme Euroopan Unionin jäsenmaa. Silti, ja ehkä siksi, Suomen turvallisuuspoliittinen lähtökohta on varsin selkeä. Valtioilla on oikeus valita omat turvallisuusjärjestelynsä.  Me olemme valinneet kansainvälisen turvallisuuspolitiikan yhteistyön. Tavoitteena on Euroopan yhtenäistymiskehityksen turvaaminen ja eurooppalaisen turvallisuusympäristön vakauttaminen.

Siviilikriisinhallintaan me luemme tänä päivänä erilaisten konfliktien ennaltaehkäisyn, niiden ratkaisuun ja jälkihoitoon liittyvät tehtävät, poliisiluontoiset tehtävät, oikeuslaitoksen sekä hallinnon uudelleen käynnistämiseen liittyvät tehtävät, vaalitarkkailun ja muun demokratian tuen. Tärkeällä sijalla on ihmisoikeuksien tukeminen sekä etsintä- ja pelastuspalvelujen järjestäminen erilaisissa luonnonkatastrofeissa. On meillä kyllä uusiakin turvallisuusongelmia. Sellaiseksi on helppo tunnistaa terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden, huumeiden levityksen, laittoman asekaupan ja joukkotuhoaseisiin liittyvän teknologian leviämisen uhat. Yhteisenä uhkana ovat myös pahenevat ympäristöongelmat sekä taistelu luonnon keskeisistä reserveistä kuten vedestä ja öljystä.

Tuoreessa yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa 2010 meille on määritelty uhkakuvamallit. Niistä on suuri yksimielisyys. Täytyy kuitenkin huomata, että uhkakuvamallien määrittäminen ei ole aikomusten määrittämistä. Puhumattakaan siitä, että ne merkitsisivät ulkoisen vihollisen osoittamista. Uhkamallit ovat osa suunnittelua ja varautumista erilaisiin mahdollisuuksiin epäsuotuisissa tilanteissa.

Arvoisat läsnäolijat

Maanpuolustuksella on ollut ja on keskeinen merkitys Suomen turvallisuuspoliitikassa. Suomella on tänä päivänä sekä poliittinen tahto että edellytykset ylläpitää kansallista puolustusta. Keskustelu asiasta on taloudellisista perusteista lähtien ajankohtaista juuri nyt. Läheisessä tulevaisuudessa on odotettavissa esitys puolustusvoimien lähivuosien rakennemuutokseksi ja toimintojen uudelleen järjestelyksi. Puolustusvoimien hallintoa todennäköisesti kevennetään edelleen ja johtamisjärjestelmiä muutetaan. Silti puolustusvoimien komentajankin viesti on tähän asti ollut selkeä; tulevaisuutta ei rakenneta sotilaallisen liittoutumisen varaan. Suomalainen maanpuolustus seisoo jatkossakin vankoilla kivijaloilla, se perustuu  yleiseen asevelvollisuuteen ja koko maan puolustamiseen.

Yleinen asevelvollisuus on kansalaisten puolustustahdon elinehto. Oleellista ei ole, kuinka iso reservi on lukuna ja millainen aseistus reservillä on käytössä. Ratkaisevampaa on kansan tahtotila ja että koko kansa pidetään mukana.

Yksittäisillä, vaikka miten onnistuneilla strategisilla iskuilla ei kokonaista kansaa lannisteta, jos se tuntee olevansa omalla asialla. Maailmalla on tästä runsaasti näyttöjä. Jos mennään vapaehtoiseen tai valikoivaan asevelvollisuuteen, ammattiarmeijasta puhumattakaan, tämä tahtotila menetetään. Se miten muut maat puolustuksensa järjestävät, ei ole malli Suomelle.

Maanpuolustuksenkin pitää  elää reaaliajassa.  Ikäluokat pienenevät  seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Se näkyy uusien koulutettavien määrässä. Osa varuskunnista ja koulutustiloista tulee ymmärrettävästi tarpeettomiksi. Varuskunnilla ja koulutuskeskuksilla on suuri alueellinen merkitys. Siksi ymmärtää hyvin sen huolen, jota monella paikkakunnalla tällä hetkellä tunnetaan, kun puolustusvoimien muutosesitystä odotetaan. Meillä lounaisessa Suomessa Säkylän ja Kankaanpään varuskunnat ovat tärkeitä. Mutta tätäkin suurempi huolenaihe on asevelvollisuutensa suorittaneiden määrä. Jos neljännes ikäluokasta syrjäytyy tai keskeyttää palveluksensa, on syytä huolestua. Puolustusvoimat ovat viimeisiä kestäviä perälautoja nuorten osalta. Puolustusvoimien taholta on vastattu ongelmiin ns. Aikalisähankkeella. Varsinais-Suomessa, Uudenkaupungin, Loimaan, Turun, Paraisten ja Salon seuduilla, on saatu lupaavia tuloksia kaksi vuotta pyöritetyllä nuorten miesten ns. My Chance -hyvinvointihankkeella. On erinomainen asia, että yleinen asevelvollisuus halutaan säilyttää, mutta on huono asia, jos nuoria miehiä, vastoin heidän omaa tahtoaan, joudutaan jakamaan hyviin ja huonoihin.

Arvoisat kuulijat

Ulkoinen ja sisäinen turvallisuus liittyvät tänä päivänä entistä tiiviimmin yhteen. Turvallisuusuhat ovat moninaiset, yhä useammin ne ovat luonnonkatastrofeja. Suurin osa ongelmista on ihmisten aikaansaamia. Näihin ongelmiin varautuminen edellyttää kansallista varautumista, selkeitä toimintaohjeita niin viranomaisille kuin yhteistyötahoille aina pahinta myöten. Olemassa olevien voimavarojen käyttö on suunniteltava kokonaisuutena. Viranomaisten, elinkeinoelämän, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisen kansalaisen tiivis yhteistoiminta on pohja yhteisvastuullisuudelle ja tulokselliselle toiminnalle. Maanpuolustuskurssit ovat tasoittaneet tässä hyvin tietä. Suomen varautumisjärjestelmät  ja kokonaisturvallisuuden hoito eivät kaipaa suuria uudistuksia. Olevien voimavarojen kokoamista ja kohdentamista  tarvitaan ja se tarve tulee olemaan jatkuvaa. Tässä työssä toivon Varsinais-Suomen Maanpuolustusyhdistykselle ja sen jäsenille voimia ja vahvaa mukana oloa myös edessä oleville monille vuosikymmenille.