Ilmatorjunta Turussa 75 vuotta
Turku, 4.2.2012
Arvoisat juhlavieraat
Talvisodan syttyessä Suomen ilmapuolustus oli varsin heikoissa kantimissa. Turussa oli ilmatorjunta-aseistuksena ainoastaan kaksi 7.62-kaliiperin kaksoisilmatorjuntakonekivääriä. Neuvostoliitolla oli arvion mukaan käytössä noin 800 lentokonetta. Niitä vastaan Suomi puolustautui 116 lentokoneella. Näistä tyydyttäväkuntoisia hävittäjiä oli 36.
Ymmärrämme varsin hyvin silloisen tilanteen vakavuuden. Ilmapuolustuksen olisi pitänyt huolehtia paitsi kotirintamasta, myös maajoukkojen tarvitsemasta ilmatuesta. Kerrotaan, että Suomella oli kaikkiaan vajaat 30 raskasta ilmatorjuntatykkiä sekä kymmenkunta kevyempää asetta. Aseiden laitteet olivat puutteellisia. Ammuksia oli varsin vähän. Kiväärikaliiperisia aseita oli, mutta niihin taas ei ollut riittävästi erikoispatruunoita. Kaiken päälle asettui strateginen virhearvio. Neuvostoilmavoimien suorituskykyä ei tunnettu ja tiedustelu ei ymmärtänyt tai tuntenut Neuvostoliiton käytössä Baltiassa olleita lentotukikohtia.
Rankat maasto- ja ilmasto-olosuhteet ovat olleet kautta historian suomalaisten liittolaisia. Niinpä talvisodan syttyessä parin ensimmäisen viikon pilvinen ja pyryinen lentosää esti Turun pommitukset. Ensimmäisiin ilmahälytyksiin ei täälläkään kiinnitetty vakavaa huomiota. Kerrotaan, että ensimmäisiin pommituksiin ihmiset päinvastoin suhtautuivat uteliaisuudella, eivätkä malttaneet pysytellä pommitusten aikana suojassa. Yksityiset ihmiset yrittivät osua yli lentäviin koneisiin siviilikäytössä olleilla käsiaseilla. Turun ilmapuolustus vahvistui kylläkin tammikuun lopulla, jolloin panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen saapuivat Turun edustalle. Joulukuun lopussa Turun suojaksi saatiin ensimmäiset Bulldog-hävittäjät Littoistenjärven jäälle ja helmikuussa nämä vaihtuivat tehokkaampiin Fokker-koneisiin.
Joulukuun 1939 avuttomuudesta seurasi hyvääkin. Tammikuun alussa Turussa pidettiin maaherra Wilho Kytän johdolla kokous, jossa aiheena oli Turun ilmapuolustuksen vahvistaminen. Talouselämää, hallintoa ja puolustusvoimia edustanut joukko ei ensimmäisessä kokouksessaan löytänyt yhteistä näkemystä siitä, mitä tulisi tehdä. Monella oli senkaltainen käsitys, että muualla Suomessa oli runsaasti ilmapuolustusta. Turkua vain jotenkin syrjittiin. Lounais-Suomen Meripuolustuksen esikuntapäällikkö Armas Lehonkoski kumosi tämänkaltaiset käsitykset. Hänellä kerrotaan olleen jo ensimmäisessä kokoontumisessa seikkaperäiset käsitykset siitä, mitkä ovat puutteet ja mitkä ovat tarpeet. Lehonkosken mielestä Turkuun tuli saada raskaita 75 millin ilmatorjuntatykkejä, joihin hän arvioi tarvittavan viidestä kuuteen miljoonaa markkaa. Ensimmäisessä kokouksessa syntyi kuitenkin päätös toimikunnasta edustaen vaikutusvaltaista turkulaista talouselämää ja julkista hallintoa. Toimikunta otti nimekseen Turun Kodinpuolustustoimikunta – Åbo Hemvärnskommitté. Se vetosi välittömästi kaupungin asukkaisiin ja liike-elämään, jotta ilmapuolustusaseistukseen saataisiin varoja. Alun perin oli tarkoituksena kerätä varat ainoastaan Turusta ja Turun läheisyydestä. Sotilaiden ajatuksena kuitenkin oli, että Turku, Rauma, Pori ja Salo sekä näitä ympäröivä maaseutu olisi muodostettava yhdeksi ilmapuolustuspiiriksi ja että ilmapuolustusvälineiden hankintasuunnitelmaa laadittaessa olisi otettava huomioon näin laajentunut toimialue. Näin päätettiin ja varojen keräys ulotettiin sotilasviranomaisten toivomalla alueella. Tulos oli häkellyttävä. Keräys tuotti 36 miljoonaa markkaa. Summan suuruutta kuvaa, että summalla olisi voitu hankkia 12 hävittäjälentokonetta tai kuusi raskasta ilmatorjuntapatteria tulenjohtolaitteineen. Kansa oli valmis uhrautumaan yhteisen uhan edessä.
Turkulaisten esimerkillinen toiminta ei rajoittunut tähän. Entisellä pääministerillä, Paavo Lipposella, on tapana sanoa: ”Poikasista ei ole pommikoneen ohjaimiin”. Turusta valittiin raskaan sarjan neuvottelijat selvittämään Ruotsista mahdollisesti saatavaa ilmatorjuntakalustoa. Neuvottelijat palasivat kotiin salkussaan paperit kolmen kiinteän Boforsin 75 millin patteriston hankinnasta tulenjohtolaitteineen ja ammuksineen. Tämä oli merkittävä saavutus. Aseita oli ylipäätänsä vaikea tuossa tilanteessa hankkia, ja nyt asialla olivat lisäksi yksityiset ostajat. Henkilökohtaisilla yhteyksillä oli epäilemättä ratkaiseva osa. Keväällä Turun Kodinpuolustustoimikunta teki ratkaisun siitä, että asehankinnat keskittyisivät pelkästään ilmatorjuntatykistöön. Torjuntahävittäjistä luovuttiin. Kesällä 1940 Turun Kodinpuolustustoimikunta järjestäytyi juridisesti vankemmalle pohjalle ja syntyi Turun Seudun Kodinpuolustus – Åbonejdens Hemvärn -säätiö, jonka kotipaikka tänäkin päivänä on Turun kaupunki.
Aivan yksinkertaista ei ymmärrettävästi ollut, että ilmatorjunnan hankintaa suoritti yksityinen säätiö, joka halusi käyttää keräämiään varoja maanpuolustukseen, toimintaan, joka taas oli valtiovallan määrättävissä. Tästä ongelmasta selvittiin joukolla sopimuksia, joista ensimmäiset tehtiin syksyllä 1940 ja viimeiset keväällä 1944. Tehdyissä neljässä sopimuksessa ei ollut kysymys mitenkään pienistä asioista. Ensimmäinen sopimus maksoi säätiölle 12 miljoonaa ja sillä hankittiin yhdeksän ilmatorjuntatykkiä, kolmet tulenjohtolaitteet, kuusi kappaletta etäisyysmittareita, lähitorjuntaan tarkoitettuja konekivääreitä, ilmatorjuntakranaattien sytyttimien säätökoneita sekä liki kolmetuhatta ammusta. Muut sopimukset olivat pääpiirteissään samankaltaisia.
Arvoisat juhlan vieraat
Yhteenkuuluvaisuuden vahva henkinen tunne synnytti Turun Ilmatorjuntamiehet ry:n vuonna 1940. Toiminta pohjusti nykyisten kiltojen toimintaa kuitenkin niin, että alkuvuosien toiminnassa tärkeä osa oli sosiaalisella toiminnalla ja kaatuneiden tovereiden perheiden auttamisessa. Kesällä 1940 perinneyhdistysten toiminta johti Suomen Aseveljien liiton perustamiseen. Tämän suositun liiton henki on tunnistettavissa myöhemmässä veteraanien toiminnassa. ”Veljeä ei jätetä.” Sama pätee myöhempään kiltatoimintaan, jossa keskeiseksi tulivat maanpuolustushengen ylläpitäminen, perinteiden vaaliminen sekä veteraanien ja varusmiesten avustaminen. Syntyi toimintaa, jossa on tänäkin päivänä mallia otettavaksi. Kansaa ei pidä jakaa, kansaa pitää koota, pitää toimia yhteisvastuullisesti ja toinen toisiaan kunnioittaen, ihmistä kunnioittaen.
Arvoisat naiset, hyvät herrat
En ole tullut tähän juhlaan viekkaudella enkä vääryydellä. Talvisodan vaikeina aikoina syntynyt Turun Seudun Kodinpuolustus – Åbonejdens Hemvärn on sotavuosien jälkeisen hiljaisemman kauden jälkeen suuntautunut tukemaan Turun seudun nuorten varusmiespalvelusta kannustein ja palkkioin. Kiertopalkinnot ja stipendit, kuten Lohtajan ilmatorjuntaleirillä jaettava Heikkilän Henki, Saaristomeren Meripuolustusalueella jaettava Maaherran Malja, Porin Prikaatin Kuirin Nyrkki, Satakunnan Lennoston Sarvannon Sarja ja Merivartioston Vemma, ovat jo käsitteitä niin varusmiesten kuin heidän kouluttajiensa keskuudessa. Ne edustavat tämän seudun puolustamiseen liittyvää vankkaa perinnettä ja henkistä perintöä. Sitä perintöä jaetaan ja vaalitaan myös tässä tilaisuudessa.