Lisätietoja: Johtaja Erkki Kantola, gsm 0400 892 001
Ympäristölupia ratkaistiin vuonna 2011 noin 210 kpl
” Ympäristö- ja vesitalouslupa-asioiden keskimääräiset käsittelyajat alittivat asetetut palveluaikatavoitteet ja asianosaisten vaikutusmahdollisuudet elin- ja toimintaympäristöönsä vaikuttavien lupien käsittelyssä säilyivät aiemmin saavutetulla erinomaisella tasolla.”, toteaa johtaja Erkki Kantola Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto käsittelee Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien ympäristö- ja vesitalousluvat.
Vuonna 2011 ratkaistiin 213 asiaa.
Ympäristönsuojelulain mukaisten lupa- ja ilmoitusasioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 11,2 kk (palveluaikatavoite 12 kk) ja vesilain mukaisten lupa-asioiden 7,9 kk (9 kk). Ympäristönsuojelulain mukaisten uutta toimintaa ja toiminnan muutosta koskevien hakemusasioiden osalta keskimääräinen palveluaikatavoite 10 kk ylittyi 0,8 kuukaudella
Luvitettavana oli Pohjois-Suomen aluetaloudelle merkittäviä kaivoshankkeita, kuten Talvivaaran ja Kittilän kaivosten laajentaminen ja lupamääräysten tarkistaminen, Kevitsan kaivoksen laajentaminen ja Taivaljärven hopeakaivos. Muista merkittävistä hakemusasioista voidaan mainita myös Tornion terästehtaan ferrokromituotannon merkittävä laajentaminen. Lisäksi vireille on tullut runsaasti jätehuoltoa, turvetuotantoa ja eläinsuojia koskevia hakemuksia.
Vuoden 2011 lupatulot olivat 613 000 euroa. Vuoden vaihteessa vireillä oli 277 hakemusasiaa.
Sähköinen asiointi helpottaa asiointia ympäristöasioissa
Ympäristö- ja vesitalouslupia koskeva sähköinen asiointi- ja käsittelyjärjestelmä otetaan käyttöön kesällä 2012. Lupien hakemisessa ja käsittelyssä sekä tähän liittyvässä muussa asioinnissa siirrytään vuosien 2012-2013 aikana asteittain sähköisten menetelmien käyttämiseen.
Kaikki vireille tulleet ja ratkaistut ympäristölupa-asiat