Lisätietoja: Neuvotteleva virkamies Tapio Saavalainen 0400 182 586
Alueelliset toimeenpanosuunnitelmat laaditaan laajassa yhteistyössä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston johdolla. Toimeenpanosuunnitelmien valmistelu käynnistyy laatimalla arvio alueellisesta turvallisuustilanteesta. Toimeenpanosuunnitelman tulee olla valmis syyskuun 2012 alussa. Työssä on mukana laaja joukko asiantuntijoita.
Käynnistysseminaari järjestetään tiistaina 21.2. 2012 klo 12 alkaen Oulussa, Lääninhallitus-talossa.
Tilaisuuden alussa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen alustaa sisäisen turvallisuuden alueellisista haasteista. Kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelusta ja alueellista toimeenpanosuunnitelmista kertoo sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, sisäasianministeriöstä. Turvallisuustilannetta Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella valottaa poliisiylitarkastaja Esko Kesti Poliisihallituksesta. Tutkija Reija Paananen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta alustaa aiheesta ”Syrjäytymisen ehkäisy – nuorten ongelmien kasautuminen, lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa ”
Taustaa
Valtioneuvosto on marraskuussa 2011 asettanut hankkeen laatimaan sisäisen turvallisuuden ohjelma vuosille 2011-2015. Hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa, jossa ihmiset ja eri väestöryhmät kokevat yhteiskunnan yhdenvertaisena ja oikeudenmukaisena. Hanke valmistelee ehdotuksen kolmanneksi sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi, jonka toimenpiteiden perusteella tavoite saavutetaan.
Sisäisen turvallisuuden ohjelman sisältö muodostuu arjen turvallisuuden ongelmien ennaltaehkäisystä ja ratkaisusta. Keskeisimmät kotimaiset haasteet ovat syrjäytyminen ja yhteiskunnan jakautuminen. Ohjelma laaditaan laajan turvallisuuskäsityksen pohjalta.
Ohjelma muodostuu seuraavista kokonaisuuksista:
- arjen ja asumisen turvallisuuden parantaminen
- nuorten turvallisuuden parantaminen
- alkoholi- ja muiden päihdesidonnaisten turvallisuusuhkien torjuminen
- väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisy
- rikoksen uhrien tukipalveluiden kehittäminen
- ikääntyneiden turvallisuus
- yritystoiminnan turvallisuuden parantaminen
Sisäisen turvallisuuden valtakunnallinen ohjelma valmistuu 2.5.2012 mennessä.